top of page
  • Writer's pictureHelsingin Kamariorkesteri

Kansantajuista ja taiteellista musiikkia

Updated: Feb 11, 2021

Konsertti Temppeliaukion kirkossa 19.11.2020. Martin Malmgren, piano |

James Salomon Kahane, kapellimestari. Rekisteröidy nyt.



“Äänestä syntyvät kaaos sekä kaaoksen vastakohta, musiikki. Musiikista syntyvät voima ja voiman vastakohta, turmeltuminen. Äänistä voi myös lukea elämän koodin, ihmisten väliset vuorovaikutukset.” Jacques Attali

Elämme aikaa, jolloin valtaosalla maapallon ihmisistä on helppo päästä käsiksi kaikenlaisiin musiikin genreihin. Musiikki, eli taito muokata ääniä, kirjoittaa ne ylös ja jakaa ne eteenpäin oli tätä meidän aikaamme edeltävillä vuosisadoilla olemassa kahden musiikkigenren, maallisen ja hengellisen vastakkainasetteluna. Vaikka tämä olikin suurimmaksi osaksi olennainen ja selkeä asia keskiajalta renessanssin aikakaudelle, kehittyi tästä kahtiajaosta pikkuhiljaa jaottelu taidemusiikin ja populaarimusiikin välille.


Taidemusiikille tyypillisiä tunnusmerkkejä esteettisyyden tärkeys, sekä käsityötaito ja musiikin luomisen suunnitelmallisuus, kun taas populaarimusiikki oli vapaa taidemusiikin muoto-opillisten ja teoreettisten konseptien kahleista ollen näin helpommin lähestyttävää. Tätä kahtiajakoa on kuitenkin kyseenalaistanut monien säveltäjien välillä uskaliaskin leikittely tämän jaottelun kanssa, minkä tarkoituksena osoittaa, että taidemusiikki voi myös vedota suuriin yleisöihin ja samalla tavalla populaarimusiikki pitää sisällään myös korkeaa käsityötaitoa ja teoreettista syvyyttä käsittäviä teoksia.


Mozart, Šostakovitš ja Bartók ovat kukin säveltäjiä, jotka ovat uransa aikana jatkuvasti leikitelleet juuri edellä mainitulla rajapinnalla, joko säveltämällä käytännössä populaarimusiikkia taidemusiikin muotorakenteilla ja harmonisilla kikoilla varustettuna tai sitten sisällyttämällä olemassa olevia populaarimusiikin tyylejä omiin taidemusiikkisävellyksiinsä. Tämän konsertin aikana Helsingin Kamariorkesteri kartoittaa näiden kolmen säveltäjän musiikkia osoittaakseen, että loppujen lopuksi rajat musiikkityylien välillä ovat enemmän häilyväiset kuin voisi ajatella: Mozart on käytännössä oman aikansa kevyttä musiikkia, Šostakovitšin musiikissa kaikuvat 1900-luvun alun populaarin piirteet ja Bartókin musiikissa on kuultavissa teemoja ja sointeja unkarilaisesta kansanmusiikista.


Ohjelma

  • Wolfgang Amadeus Mozart: Divertimento D-duuri, K. 136 (K. 125a)

  • Béla Bartók: Divertimento

  • Dimitri Šostakovitš: Pianokonsertto No. 1, Op. 35


Wolfgang Amadeus Mozart: Divertimento D-duuri, K. 136 (K. 125a)

Mozartin Divertimento D-duurissa on ensimmäinen sävellys teosjoukossa, joka tunnetaan nimellä “Salzburgin sinfoniat”. Nämä teokset erottuvat kuitenkin Mozartin sinfonioista olemalla kirjoitettu pelkästään jousille. Lisäksi toisin kuin Mozartin sinfoniat, nämä ovat kolmiosaisia teoksia, joista puuttuu tyypillisen neliosaisen sinfonian menuetti-osa. Kolmanneksi, “Salzburgin sinfoniat” eroavat myös Mozartin varsinaisista Divertimentoista ja serenadeista olemalla paljon kompaktimpia laajan, kuusiosaisen tai sitäkin moniosaisemman muodon sijaan.

Wieniläisklassisen periodin käytännön mukaisesti tällaiset jousiorkesterille kirjoitetut pohjimmiltaan neliääniset sävellykset oli myös mahdollista esittää tarvittaessa jousikvartetilla. D-duuri Divertimenton valmistuessa vuonna 1772 Mozart oli vain 16-vuotias. Tästä huolimatta hän toimi jo Salzburgissa Hieronymus Coloredon hovin konserttimestarina. Ajanjakso ajoittui Mozartin toisen ja kolmannen Italian vierailun väliin, joilla hän epäilemättä viehättyi kolmimuotoisista sinfonioista ja concerto grosso -muodoista, jotka olivat olleet Italiassa muodissa jo Corellin ajoista lähtien. D-duuri Divertimentossa onkin läheisiä piirteitä juuri italialaistyylisille jousikonsertoille, jollaisia hän matkoillaan Italiassa kuuli.

Teos koostuu eläväisestä sonaattimuotoisesta Allegrosta, hurmaavasta Andantesta sekä säkenöivästä päätös-Prestosta. On myös mielenkiintoista verrata teosta sen läheiseen sukulaiseen, Divertimentoon Bb-duurissa, K. 137, jossa Allegro-osa onkin keskimmäinen, ja jota edeltää teoksen aloittavana osana, varsin epätavallisesti ajan normeille, Andante. Divertimento D-duurin kekseliäs virtuositeetti tuo mieleen Albert Einsteinin lausahduksen samaa sukua olevasta teoksesta, Eine Kleine Nachtmusikista: “Mestariteosten mestariteos pienimmällä mahdollisella mittakaavalla.”


Béla Bartók: Divertimento

Bartókin Divertimento jousiorkesterille on sävelletty vuonna 1939 Paul Sacherin toimeksiannosta, joka tilasikin paljon musiikkia jousiorkesterilleen Sveitsin Baselissa. Teos on selvä merkkipaalu Bartókin Euroopan uran viimeisenä teoksena. Toisen maailmansodan myrskypilvien kerääntyessä taivaalle ja natsimielisen Unkarin hallinnon takia Bartók oli nimittäin aikeissa paeta Yhdysvaltoihin kotimaastaan. Hän olikin jo valmistellut lähtöään lähettämällä käsikirjoituksensa ja tärkeät paperinsa Lontooseen, mutta pysytteli vielä kotonaan ollakseen kuolemansairaan äitinsä luona.

Ollessaan pienellä lomalla arjen synkästä todellisuudesta, Bartók vieraili Sveitsissä tavaten Sacherin, ja siellä ollessaan kirjoitti Divertimentonsa (miltei 25 minuutin edestä musiikkia) vain 15 päivässä. Bartókin äiti kuoli joulukuussa 1939, jonka jälkeen Bartók viimeisteli asiansa Euroopassa ja antoi jäähyväisesiintymisensä Budapestissa lokakuussa 1940. Aikaisemmin saman vuoden kesäkuussa Divertimento oli nauttinut suosiollisesta kantaesityksestä Baselissa. Yleisö oli hurmioitunut uudenlaisesta selkeydestä ja klassisemman tyyppisestä, tonaalisemmasta lähestymistavasta verratenBartókin aikaisempaan tuotantoon. Teos vahvisti Bartókin musiikissa jo muutama vuosi aikaisemmin alkaneen uuden suunnan; jopa kansanmusiikkimaisien melodioiden takaisin tulo puolentoista vuosikymmenen jälkeen, jonka aikana Bartókin musiikki tunnettiin sen tinkimättömästä dissonoivasta harmoniamaailmasta ja tiukan motiivikeskeisistä muotokehittelyistä. Tällä tuoreella tyylikaudella tonaalisuus sen sijaan on helposti löydettävissä ja kuultavissa. Divertimenton ensimmäinen osa kulkee selkeästi F-duurissa, sitten toinen modaaliseen D-asteikkoon pohjaten ja kolmas palaa takaisin F-duuriin. Viittaus concerto grosso -muotoon löytyy erityiseesti ensimmäisen osan instrumentaatiosta, jossa sooloa soittava yksittäinen jousisoitin asetetaan säestävää jousiorkesteria vasten.

Teoksen avaava sulavalinjainen ja elegantisti tanssahteleva Allegro non troppo on täynnä yksinkertaisen viehättäviä melodioita, mutta hyödyntää myös erittäin älykkäästi erinäisiä kontrapunktisia tekniikoita kuten kaanonia ja teeman inversioita. Toinen osa on erinomainen esimerkki Bartókin “yömusiikki”-tyylistä. Sen keskitaite on suorastaan pelottava äänimaisema yöllisistä kauhuista. Kolmas osa puolestaan on jälleen leikkisä, jopa enemmän kuin ensimmäinen osa, joskin jokseenkin maanläheisemmällä tavalla, ja hieman nopeampi. Se sisältää jopa itseironisen viittauksen Bartókin taipuvaisuuteen käyttää fuugatekniikkaa teoksissaan: selkeästi fugatona alkava ekspositio liukenee heti nopeasti alettuaan joksikin muuksi, ja näin ollen musiikki nauraa itselleen ennen Divertimenton vauhdikasta päätöstä.


Dimitri Šostakovitš: Pianokonsertto No. 1, Op. 35

Dimitri Šostakovitš kirjoitti konserttonsa c-mollissa pianolle, trumpetille ja jousiorkesterille vuonna 1933. Teos oli kokeellinen neobarokkisen instrumentaationsa valossa, ja se kantaesitettiin 15. lokakuuta samana vuonna Leningradin filharmonisen orkesterin kauden avajaiskonserteissa. Fritz Stiedry johti orkesteria, Alexander Schmidt toimi soolotrumpetistina ja Šostakovitš itse pianistina. Teos sai yleisöltä lämpimän vastaanoton.

Instrumentaatiostaan johtuen teos on oikeastaan tarkemmin luokiteltavissa kaksoiskonsertoksi kuin pianokonsertoksi pianon ja trumpetin ollessa tekstuurissa tasavertaisia. Trumpetin ja pianon karakterit ovat tosin erilaiset: siinä missä pianon rooli on olla humoristisen kekseliäs, huutelee trumpetti väliin ivallisia pisteliäitä kommenttejaan, mutta eritoten viimeisen osan pianokadenssin jälkeen kahden solistin tasavertaisuus on ilmeistä. Šostakovitš muisteli vuosia teoksen valmistumisen jälkeen, että hänellä oli alkuperäisenä aikeenaan säveltää trumpettikonsertto, johon sitten lisäsi pianon tehdäkseen siitä juurikin kaksoiskonserton. Lopputuloksena olikin sitten pianokonsertto seuralaisenaan soolotrumpetti.

Konsertto parodioi monia eri teoksia, niin taide- kuin populaarimusiikinkin piiristä, lainauksin, joka oli niin käänteentekevää, että esimerkiksi Robert Matthew-Walker kirjoitti siitä aikanaan näin: “On selvää, että sen säveltäjän on oltava nero, joka kykenee muokkaamaan näin “monikielisen” kokoelman lainauksia ja vaikutteita yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. On ihme, miten Šostakovitš on saanut aikaan näin omintakeisen ja järkkymättömän teoksen … “. Matthew-Walker mainitsee myös vahvan parodian tunnun konsertossa huomauttaen alun yhteyden Beethovenin Appassionata-sonaattiin, sekä vastaavasti lopun “riehakoivan lainauksen” samaisen säveltäjän Raivo kadonneen pennin johdosta -pianokappaleesta, pienellä palasella Haydnin D-duuri pianosonaatilla höystettynä. Viimeisen osan loppukadenssi puolestaan alkaa täsmälleen samanlaisella trillillä, jollainen löytyy Beethovenin kolmannen pianokonserton kadenssin viimeisistä tahdeista.

Teoksesta löytyy myös lainauksia Šostakovitšin aikaisemmasta tuotannosta. Sarjan teoksesta Hamlet pienelle orkesterille Op. 32a ja Musiikkia Vojevodinin ja Rissin revyyhyn Ehdollisesti murhattu Op. 31 lisäksi toisesta osasta löytyy parodioitu versio Kulta-aika-baletin Op. 22 teemasta, ja kolmanteen osaan on sisällytetty otteita oopperasta Armer Kolumbus Op. 23. Populaarimman musiikin puolelta Šostakovitš käyttää ironisin merkityksin itävaltalaista kansansävelmää Oh du Lieber Augustin (Augustin on hahmo, joka tuntuu selviävän mistä tahansa katastrofaalisesta tilanteesta kiitos persoudestaan alkoholille). Tämän lisäksi harjoitusmerkin 63 jälkeen alkava soolotrumpetin yhdeksän tahdin mittainen melodia on identtinen englantilaisen kansanlaulu Poor Mary (myös tunnettu Poor Jennynä) kanssa.


Koronaa koskevat ohjeistukset: Taataksemme kaikille turvallisen konsertin, ja toimiaksemme Suomen hallituksen ohjeiden mukaan, konsertissa on paikkoja 140. Tämä määrä takaa turvallisen 2m:n istumaetäisyyden yleisölle. Nopeasti muuttuvien olosuhteiden vuoksi lippuja ei voi ostaa ennakkoon. Sen sijaan rekisteröidy sivuillamme nyt taataksesi paikkasi katsomossa ja maksa paikan päälle tullessasi.

112 views0 comments
bottom of page