• Helsingin Kamariorkesteri

Akhtamar-kvartetti ja Laura Martin

Updated: Sep 28


Akhtamar-kvartetti


Brysselissä vuonna 2014 perustetun Akhtamar-kvartetin nimi juontuu ensemblen vakio-ohjelmistoksi muodostuneista Komitaksen (alkuperäiseltä nimeltään Soghomon Soghomonian) säveltämistä ja Sergueï Aslamazyanin sovittamista Armenialaisista miniaityyreistä. Akhtmar on myös vanha armenialainen traaginen legenda nuorista rakastavaisista.


Kvartetti valittiin vuonna 2016 yhdeksi Pariisin filharmonian nuorten lahjakkaiden kvartettien joukkoon viiden muun muassa. Samana vuonna kvartetti voitti toisen palkinnon Musiq’3 -festivaalilla.


Akhtamar-kvartetti esiintyykin arvostetuissa konserttisaleissa ja -festivaaleilla ympäri Eurooppaa. Näihin lukeutuvat mm. Radio France -festivaali Montpellierissä ja espanjalainen MonteLeón -festivaali. Konserttilavat ovat tuttuja Belgian Concertgebouw’n lisäksi Italiassa, Saksassa, Sveitsissä, Itävallassa ja Baltian eri maissa… Armeniaa tietenkään unohtamatta.


Vuonna 2020 kvartetti julkaisi ensimmäisen cd-albuminsa ”légende arménienne”. Cypres Records tuotti taltioinnin Komitaksen miniatyyreistä ja kvartetin tilaaman Eugénie Alecianin säveltämän teoksen ”un quator arménien”. Cd-albumi on saanut paljon positiivista huomiota kansallisten radiokanavien säännöllisten ohjelmien myötä, ja BBC Music Magazine palkitsi levyn neljällä tähdellä, siinä missä Octaves de la Musique valitsi sen ehdolle neljän muun palkinnonsaajaehdokkaan kanssa vuodelle 2021 klassisen musiikin kategoriassa.


Akhtamar-kvartetti tekee mielellään töitä nykysäveltäjien kanssa. Eugénie Alécianin lisäksi kvartetti on esittänyt ja levyttänyt Roger Boutryn, Jan Kuijken ja Judirg Adler de Oliveiran teoksia. Kvartetti pitääkin tärkeänä klassisen musiikin tunnetuksi tekemistä kaikkialla ja kaikille. Kvartetti esiintyykin säännöllisesti kouluissa, sairaaloissa, psykiatrisissa hoitolaitoksissa, yksityiskodeissakin.


Kvartetti kuuluu kamarimusiikin edistämissäätiö ProQuartetiin ja on mukana ECMA:n (Europen Chamber Music Academy) ja Wienin musiikkiyliopiston Joseph Haydn -instituutin toiminnassa. Akhtamar-kvartetti nauttii Wallonie-Bruxelles -liiton, Brugesin Concertgebouw’n, Le Dimore del Quartetto -järjestön, sekä Karine Arabian Paris and the Boghossian -yhdistyksen tukea.



Laura Martin


Laura Martin on erittäin monipuolinen muusikko. Klassisen repertuaarin lisäksi hänellä on aina ollut vahva mielenkiinto ylipäänsä taiteeseen. Hän tuottaa mieluusti tulkintoja, joissa eri taidemuodot stimuloivat toisiaan ja joissa niiden yhdistäminen luo uutta ja uusia viestejä. Näitä on konsertti-taidenäyttelyistä improvisoituihin esityksiin tanssijoiden kanssa, ja viimeisin Martinin monitaiteinen esitys oli The Taste of Remembrance osana Helsingin Butoh-festivaalia marraskuussa 2020.


Martin on yksi harvoista muusikoista, joka on rakentanut oman soittimensa. Hän oli silloin 17-vuotias, ja itse rakennettu sello oli hänen taiteellinen kumppaninsa monia vuosia. Ainutlaatuisesta kokemuksesta syttyikin intohimo tulkita äänentuottoa sen syvimmästä ytimestä.


Martin suoritti kandidaatin tutkinnon Brysselin Kuninkaallisessa Konservatoriossa Marie Hallynckin luokalla. Hän valmistui maisteriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2018, missä hän opiskeli Martti Rousin kanssa. Nykyään Martin toimii opetusassistenttina Martti Rousin luokalla.


Martin on ollut mukana useassa projektissa ja monilla mestarikursseilla: muun muassa Festival Pablo Casals, Villecrozin Akatemia, Amsterdamin Sello Biennale (2016), 9. Osaka kamarimusiikkikilpailu ja Creative Dialogue IX (yhteistyössä säveltäjä Kaija Saariahon ja sellisti Anssi Karttusen kanssa).


Martin on tehnyt yhteistyötä monen taiteilijan kanssa. Näistä mainittakoon viulisti Mihaela Martin, pianistit Kyoko Ashimoto, Martti Rautio, Valeria Resjan, Irina Zahharenkova ja koloratuurisopraano Piia Komsi.


Kesällä 2018 Martin kutsuttiin soittamaan Professional Performance Artistiksi Bostonin Musiikki-instituutin 12 Hour Masterclass -sarjassa Bostonin Sinfoniaorkesterin muusikoiden kanssa. Samana kesänä hän osallistui Santanderin musiikkifestivaaliin Espanjassa.

Helmikuussa 2019 Martin perusti Martti Rousin kanssa CelloFest.fi:n, joka on Suomen ensimmäisen kansainvälinen sellofestivaali.


Nykyään Helsingissä vaikuttava Martin toimii Helsingin kamariorkesterin soolosellistinä ja soittaa säännöllisesti Suomen muiden orkestereiden kanssa: muun muassa Helsingin Kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri, Kansallisooppera ja Lapin Kamariorkesteri. Hän on myös aktiivinen kamarimuusikko.

8 views0 comments

Recent Posts

See All