"Syvemmällä tasolla olen pitkään kaivannut mahdollisuutta olla osana jonkinlaista suurempaa kamarimusiikkikollektiivia, ja juuri tätä HCO merkitsee minulle."
Pianisti Martin Malmgren on tullut tunnetuksi avaramielisenä muusikkona, joka on kotonaan yhtälailla solistina, kamarimuusikkona, lied-pianistina ja orkestereidem, yhtyeiden ja kuorojen pianistina. Hän on voitettuaan useita kilpailuja synnyinmaassaan Ruotsissa sekä Suomessa esiintynyt useiden orkestereiden solistina sekä Pohjoismaissa että kauempanakin, ja osallistunut moniin festivaaleihin mm. PianoEspoohon, Mantovan kamarimusiikkifestivaaliin, Nancyphonies-festivaaliin, Schlernin kansainväliseen musiikkifestivaaliin, Eilatin 4. kansainväliseen kamarimusiikkifestivaaliin ym. Kyltymättömän musiikkiuteliaisuutensa ja yli 30 pianokonserton repertuaarinsa avulla hän esittää aktiivisesti sekä tunnettuja että tuntemattomampia teoksia, ja toteuttaa monesti kunnianhimoisia projekteja, kuten kaikkien Szymanowskin masurkkojen ja Debussyn pianoetydien esittäminen. Vuodesta 2015 lähtien hän on johtanut Helsingissä pianoresitaalisarjaa ”Key Discoveries”.
Saatuaan päätökseen maisteriopintonsa Sibelius-Akatemialla, jossa hän opiskeli pääasiassa Ilmo Rannan johdolla, hän on jatkanut opintojaan Konstantin Boginon kanssa Italiassa ja osallistunut Robert Levinin, Ferenc Radosin, Henri Bardan ja Jerome Lowenthalin mestarikursseille.
"Musiikkitermein tämä tarkoittaa sitä, että käytän paljon aikaa etsimiseen ja repertuaarin laajentamiseen kääntäen ympäri jokaisen kuviteltavissa olevan kiven löytääkseni musiikkia, joka on jossain tapauksissa laiminlyöty perusteettomasti."
Pianistina et olisi välttämättä niin luonnollinen valinta orkesterin perustajajäseneksi. Mikä veti sinut HCO:hon?
Puhdas uteliaisuus sai minut tänne, ja en voisi olla onnellisempi asiasta! Minä yleisesti ottaen pidän tuntemattomien asioiden tutkimisesta. Musiikkitermein tämä tarkoittaa sitä, että käytän paljon aikaa etsimiseen ja repertuaarin laajentamiseen kääntäen ympäri jokaisen kuviteltavissa olevan kiven löytääkseni musiikkia, joka on jossain tapauksissa laiminlyöty perusteettomasti. Vaikka tämä on hauskaa minunlaiselleni nörtille, selvästikin tuloksena on tietämys jatkuvasti kasvavasta repertuaarimäärästä, jolla on vähäiset mahdollisuudet herättää keskimääräisen konsertinjärjestäjän tai orkesterin mielenkiintoa. Mikä voisi olla parempi vastalääke tähän kuin oman orkesterin perustaminen? Siitä lähtien, kun aloimme pohtia HCO:n perustamista, kokouksemme ovat olleet kiehtovien ideoiden sulatusuuneja; olen tuntenut kapellimestari James Kahanen ja työskennellyt yhdessä hänen kanssaan vuosikausia, ja olen iloinen voituani tutustua paremmin hyvin monipuoliseen konserttimestariimme Aku Sorenseniin.
Palatakseni tuntemattoman tutkimiseen en ole koskaan aiemmin ollut jäsenenä vakituisesti toimivassa kamariorkesterissa, ja on niin paljon uskomatonta repertuaaria pianon kanssa, jota en ole aiemmin soittanut ja jota haluaisin aivan hirveästi soittaa! Syvemmällä tasolla olen pitkään kaivannut mahdollisuutta olla osana jonkinlaista suurempaa kamarimusiikkikollektiivia, ja juuri tätä HCO merkitsee minulle.
Mitä sinä perustajajäsenenä haaveilet HCO:sta?
Ensimmäisen kokoontumisen jälkeen minulla on vahva tunne, että olemme luoneet perustan orkesterille, joka kannustaa dialogiin ja jossa kaikki mielipiteet kuuluvat. Toivon, että orkesteri alkaa tavallaan elää omaa elämäänsä tavanomaisen kaikkivaltiaan taiteellisen johtajan sijasta saaden muusikot tuntemaan, että heidän ideoillaan ja panoksellaan on väliä. Monesti tapahtuu suurissa orkesterissa, että yksittäiset orkesterin jäsenet tuntevat itsensä pieneksi rattaaksi suuressa koneistossa, mutta uskon, että orkesterimme koko tekee mahdolliseksi kaikille sen jäsenille tuntea itsensä tärkeäksi. Tästä lähtökohdasta toivon, että voimme käydä läpi tuorein korvin sekä kamarimusiikkirepertuaarin klassikoita että sen turhaan laiminlyötyjä helmiä.
Miten orkesteripianistina toimiminen eroaa soolo- ja kamarimuusiikkityöskentelystä? Kuinka valmistaudut tähän?
Pianisteilta ei yleisesti vaadita orkesterikokemusta ja suurin osa meistä viettääkin tärkeät kasvuvuodet lähes vailla näitä kokemuksia. Ehkä juuri pula näistä toveruuden ja yhteisöllisyyden kokemuksista tekee joistakin pianisteista yksinäisiä susia! Suurin osa meistä myös pelkää kokeneelle orkesterimuusikolle arkipäiväisiä tehtäviä, kuten taukojen laskemista tai kapellimestarin seuraamista. Olen ollut hyvin onnekas saadessani työskennellä ammattiorkestereiden ja -yhtyeiden kanssa ja innostunut voidessani tehdä sitä nyt säännöllisesti HCO:n kanssa. Haluan uskoa, ettei orkesteripianistin toimi pienemmässä kamariorkesterissa eroa paljoakaan kamarimusisoinnista, ainoastaan soittajia on määrällisesti enemmän. Luultavasti tämä vaatii vieläkin huolellisempaa toisten kuuntelemista - ja jos niin, odotan innolla hienovireistä työskentelyä HCO:n kanssa heti kauden alkaessa.