• Helsingin Kamariorkesteri

Viikon jäsen - Laura Martin



"Innovatiiviset ideat ovat oleellisia taiteilijalle. Ne ovat osa loputonta taiteen tekemisen prosessia, on sitten kyse siitä « miten soittaa » tai « mitä soittaa ». Samoin kuvanveistäjä pohtisi mitä materiaaleja käyttää ja mitä veistää."

Laura Martin on ranskalainen sellisti, joka tällä hetkellä toimii Helsingissä. Hän valmistui Sibelius-Akatemiasta Martti Rousin luokalta ja hän esiintyy säännöllisesti Helsingin Kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin riveissä. Hän esiintyi kesäkuussa 2018 Professional Performance artistina Boston Music Intituten ”12 Hour Masterclasses”-tapahtumassa, joka toteutettiin yhteistyössä Boston Symphony Orchestran kanssa. Lisäksi hän esiintyi heinäkuussa 2018 Santanderin musiikkifestivaalilla, Espanjassa. Laura Martin on yksiä harvoja muusikkoja, jotka ovat rakentaneet oman soittimensa. Hän rakensi omansa 17-vuotiaana, ja sellosta tuli hänen musiikkipartnerinsa useaksi vuodeksi. Tämän unohtumattoman prosessin myötä hän pääsi käsiksi äänen muodostuksen avaraan maailmaan aivan sen syntyjuurilta asti.


Kertoisitko lyhyesti miten liityit Helsinki Chamber Orchestraan?

Kyllä. Kaikki alkoi viime kesänä Pariisissa. Tapasin James Solomon Kahanen, jonka kanssa olin tehnyt yhteistyötä jo usean vuoden ajan, ja hän pyysi minua liittymään orkesteriin pääsellistiksi. Ja vastaukseni oli tietysti kyllä, ehdottomasti!


Sinulle vaikuttaa olevan tärkeää työskennellä innovatiivisten ideoiden parissa. Miten uskot voivasi henkilökohtaisesti vaikuttaa orkesteriin? Onko mielessäsi kiinnostavia projekteja, jotka tämä orkesteri voisi toteuttaa?

Tuo on hyvä kysymys! On totta, että omissa taiteellisissa projekteissani olen kiinnostunut rajojen rikkomisesta, mm. perinteisen konserttiformaatin haastamisesta. Innovatiiviset ideat ovat oleellisia taiteilijalle. Ne ovat osa loputonta taiteen tekemisen prosessia, on sitten kyse siitä « miten soittaa » tai « mitä soittaa ». Samoin kuvanveistäjä pohtisi mitä materiaaleja käyttää ja mitä veistää. Klassisessa musiikissa on esimerkiksi mielestäni kiinnostavaa pohtia miten käytämme vaikkapa esiintymislavaa. Tämä näkökulma lähes unohdetaan klassisen musiikin perinteisessä esiintymiskäytännössä. En tarkoita että perinteinen käytäntö, jossa soittajat soittavat ja yleisö kuuntelee, ei olisi tarpeeksi tai vastaavaa, päinvastoin! Mutta astumalla ulos perinteisistä raameista esiintyjä voi rikastaa esitystä tai välittää tehokkaammin haluamansa sanoman. Kysymys on mikä on tulkitsijan rooli klassisessa musiikissa. Enkä halua liikaa syventyä pohtimaan kysymystä tässä, sillä jo käsite « tulkitsija » on monitselitteinen.

Mutta sanottakoon vaikka, että jos avarramme klassisen musiikin konsertin käsitettä, se mahdollistaa muusikon ajatusten artikuloimisen. Ja samalla kun soitamme jonkun säveltämää musiikkia, herätämme kysymyksiä ja nostamme esiin ideoita. Joten keino on varsin hyödyllinen!


Konkreettisesti puhuen olen kiinnostunut mm. eri taiteenalojen kohtaamisista, ja esimerkiksi konsertin visuaalisen ilmeen suunnittelusta. Meidän orkesterimme tapauksessa miettisin erilaisia soittajiemme istumapaikkojen asetteluita, tilankäyttöä, jossa leikiteltäisiin avaruuden konseptilla. Myös ulkomuistista soitto mahdollistaisi paljon erilaisia kiinnostavia vaihtoehtoja.


Sinulla on paljon monikansallista kokemusta. Miten uskot sen olevan hyödyllistä työssäsi orkesterin parissa?

Luulen, että enemmänkin inhimillisellä tasolla, kuin musiikillisella tasolla. Tietysti olen oppinut paljon soittaessani monenlaisissa yhteyksissä ihmisten kanssa, jotka ovat olleet monenlaisista eri kulttuureista. Luulen että ns. tiettyihin maihin liittyvät « koulukunnat » ovat hiljalleen katoamassa, koska ihmiset lähtevät nykyään opiskelemaan paljon ulkomaille. Eri kulttuurien kohtaamisessa on mielestäni tärkeintä kuunnella, ymmärtää, pysyä avoimella mielin, ja osoittaa kunnioitusta, jne. Toivon voivani vaikuttaa muihin tämänkaltaisella ajattelulla.


Yksi kyseisen orkesterin arvoista on jakaa päätäntävaltaa ja siten hieman rikkoa hierarkian lakeja. Voitko selittää miten tämä näkyy käytännössä, esimerkiksi harjoittelutilanteessa?

Ensinnäkin, johtajuuskäsite on äärimmäisen kiinnostava, hieman epäselvä ja aliarvioitu klassisen musiikin perinteissä. Käsitteen tarkastelussa on kiintoisaa määritellä käytännön tilanne. Perinteisessä orkesterissa kapellimestari on pomo. Hän koordinoi orkesterista tulevia impulsseja ja hallinnoi teoksen visiota. Joskus konserttimestari voi ehdottaa jotakin. Helsinki Chamber Orchestran tavoitteena on mullistaa tämänkaltainen hierarkia. Tässä orkesterissa kaikilla on oma roolinsa, kaikki ovat vapaita osallistumaan yhteiseen visiointiin. Tavoitteena on määritellä asetelma yhdessä. Kaikki saavat vapaasti puhua harjoituksen aikana, eikä pelkästään kapellimestari. Harjoituksissa kannustetaan soittajia ajatusten vaihtoon, ehdotusten kokeiluun ym. Se on hyvin yksinkertaista, mutta uskon että soittaminen tuntuu varsin erilaiselta ja lopputulos on hyvin toisenlainen!


"Kaikki antavat äänensä rakentaakseen yhteisen isomman äänen, mutta jokainen isoa ääntä luova yksilö on silti tärkeä, sillä yksilön energia ja panos on kaikki kaikessa."

Toimit aktiivisesti sekä orkesteri- että kamarimuusikkona. Mikä on mielipiteesi orkesterin kamarimusiikkimaisesta soittotavasta? Voiko sitä mielestäsi soveltaa myös suurempien ryhmien soitossa?

Niin sen kuuluisi olla! Kamarimusiikissa ydinajatuksena on dialogisuus; jokaisella soittajalla on äänensä, jota hän artikuloi punoutumaan yhteen muiden soittajien äänten kanssa. Suuremmissa ryhmissä mittakaava on suurempi mutta soitossa on sama periaate. Kaikki antavat äänensä rakentaakseen yhteisen isomman äänen, mutta jokainen isoa ääntä luova yksilö on silti tärkeä, sillä yksilön energia ja panos on kaikki kaikessa. Loppupeleissä mikään ei ole joko pientä tai suurta, vaan kaikki ja jokainen ovat tärkeitä. Toisin sanoen, kamarimusiikki on ennen kaikkea asenne. Kyse on siitä miten asettuu kasvokkain musiikin kanssa, miten siihen sitoutuu.


On oikeastaan tragedia, että joissain orkestereissa soittajat aliarvioivat oman merkityksensä, ja ns. kadottavat äänensä. Jos musiikki-instituution rakenteissa olevat ulkomusiikilliset tekijät, kuten status tai palkka, saavat liian tärkeän roolin, on myös ihmisen itse mietittävä uudelleen asennoitumistaan.


Far away ensemblen jäsenenä olet vahva aikamme musiikin puolestapuhuja. Mitä aikamme säveltäjien musiikki merkitsee sinulle?

Mielestäni ei ole mitään sen luonnollisempaa kuin soittaa musiikkia omalta vuosisadaltamme, säveltäjiltä, jotka ovat pohtineet samoja yhteiskunnallisia kysymyksiä kuin me. Olemme kykeneväisimpiä ymmärtämään näitä säveltäjiä, toisin kuin tulevat sukupolvet, jotka tulevat elämään maailmassa, joka on kehittynyt aivan toisenlaiseksi! Ja kuten sanoin aiemmin, taide on loputon luomisen ja ilmaisujen tutkimisen prosessi. Miksi sitten kieltäytyisimme kehittymästä ja tukemasta aikamme musiikkia? Se on mahdotonta.


Oikeastaan uusi musiikki on toisinaan laaja käsite, ja hyvin ristiriitainen. Kun ajattelee asiaa tarkemmin, mitä musiikkia soitettiin Bachin ja Mozartin aikana? Bachin ja Mozartin musiikkia tietysti!Meidän on myös opittava menneisyydestä: kuinka moni säveltäjä kuoli lähes tuntemattomana ja köyhänä, ja joita nykyään pidetään neroina?


Ja lisäksi, me muusikot niin harvoin harmittelemme, ettemme voi kysyä vaikkapa Schumannilta, miten hän halusi tämän tai tuon taitteen soitettavan. Kun taas uuden musiikin kanssa voivat soittajat ylellisesti työskennellä säveltäjän kanssa yhteistyötä tehden, tai saada ohjeita joltakulta, joka tuntee hänet henkilökohtaisesti. Se on mahtavaa! En pidä itseäni nykymusiikin asiantuntijana, mutta viimeisenä sanana minun on sanottava, että mielestäni on velvollisuutemme osallistua nykyhetkeen ja jakaa se, mitä tällä hetkellä luodaan.


"Nykymusiikilla on hyvin monenlaisia kasvoja."

Miksi mielestäsi sitten nykymusiikki joskus kohtaa vastarintaa yleisön puolelta?

No, ensinnäkin, uskon että se on kehittymässä hyvällä tavalla, ja kuten kaikessa, on tässäkin kyse koulutuksesta. Enkä tarkoita intellektuellia tietämystä vaan ennen kaikkea korvan kouluttamista. Ainakin Helsingissä olen huomannut että nykymusiikin konsertit houkuttelevat mukavasti yleisöä. Sekä Filharmoninen että RSO esittävät lähes viikoittain yhden tai useamman nykymusiikkia edustavan teoksen ohjelmassaan (mikäli puhumme nykymusiikista laajassa kontekstissa).


Kysymykseesi liittyen, luulen että pääsyy vastarintaan on melodian puuttuminen. Sama kriisi ilmenee visuaalisissa taiteissa, yleensä kaikissa abstrakteissa taiteissa. Nykyään kielelliset koodit ovat muuttuneet erilaisiksi ja taidetta tehdään moninaisemmin tarkoitusperin kuin aiemmin.


Esimerkiksi musiikin käyttötarkoitus oli ennen lähinnä uskonnollinen tai viihteellinen, mutta vähitellen tietoisuuden herätessä kautta vuosisatojen se nousi varsin uudenlaiselle ajattelun tasolle. Taiteen yhteiskunnallinen asema on ylipäänsä muuttunut.

1900-luvun alun poliittiset tapahtumat ja yhteiskunnallisten rakenteiden muuttuminen panivat alulle suuren muutosliikkeen, jonka myötä ihmiskäsitys ja monet muut ajattelumallit mullistuivat. Myöhemmin, toisen maailmansodan jälkeen, syntyi useita radikaaleja käänteitä taiteen historiassa, mm. « absurdi teatteri ».


Keskeistä on että taiteen kieli on muuttunut, jos edes yhdestä kielestä voi puhua. Monesti kuulee ihmisten yhdistävän nykymusiikkiin sanoja kuten kuiva, kylmä ja vaikeaselkoinen, mutta mielestäni on tärkeää alleviivata, että nykymusiikilla on hyvin monenlaisia kasvoja. Kaikkea ei voi laittaa samaan lokeroon.


Mitä orkesteri tai muusikko voi tehdä auttaakseen nykymusiikkia saamaan lisää kuulijakuntaa?

No, meidän tulisi välittää siitä enemmän, riippumatta minkä tyyppinen esitys on kyseessä. Joskus muusikolla kestää kauemmin löytää siitä samaistumiskohtia, eikä se aina puhuttele suoraan muusikon tunteita kuten esimerkiksi romanttinen musiikki tekee. Mutta löytyyhän siitä aina jotakin, johon tarttua. Ja vähitellen sen sisältä löytyy kokonainen maailma. Kun muusikko rakastaa jotakin musiikkia, hän esittää sen vakuuttavasti. Ja kuten Jean-Claude Casadesus on sanonut, « Musiikki on suorin tie yhdestä sydämestä toiseen ». Tämä ajatus toimii mielestäni riippumatta siitä minkälaista musiikkia soittaa.


"Tieto ja tekniikka ovat mielestäni lähtötaso, mutteivät tavoiteltava maaliviiva."

Mitkä ovat mielestäsi keinoja joilla klassinen musiikki tavoittaisi vieläkin enemmän ihmisiä, kuin mitä se tällä hetkellä tekee?

Sanoisin, että on monenlaisia lähestymistapoja. Yksi on tietysti koulutus, tapahtuu se sitten kuuntelemalla musiikkia kotona tai koulussa, menemällä konsertteihin tai laulamalla tai soittamalla jotakin soitinta.


Myös itse esiintyvillä soittajilla on vastuu pyrkiä kommunikoimaan yleisön tavoittaakseen.

Koulujen ja konservatorioiden perustaminen menneinä vuosikymmeninä on auttanut kehittämään ja kasvattamaan soittamisen tasoa, mutta samalla täydellisyyden tavoittelu on myös yltynyt. Tieto ja tekniikka ovat mielestäni lähtötaso, mutteivät tavoiteltava maaliviiva.


Toinen lähestymistapa on miettiä uudelleen klassisen musiikin konserttien mainontaa. Tärkeintä ei ole esittää aina samat tutut mestariteokset, vaan tarjota moninaista ohjelmaa. Ja kanonisoituneet teokset tulisi tunnistaa mestariteoksiksi sitä kautta, että ns. klassisella musiikilla on monia kasvoja, ja että se ilmentää pikemminkin inhimillisyyttä kuin klassisuutta.

59 views
  • Grey Twitter Icon
  • Grey Instagram Icon
  • Grey Facebook Icon

© 2018 HELSINKI CHAMBER ORCHESTRA