top of page
  • Writer's pictureHelsingin Kamariorkesteri

Viikon jäsen - Irina Rusu



"Musiikki ei perustu lahjakkuuteen, luokkahuoneessa vietettyihin tunteihin eikä pyrkimykseen tulla vaikutusvaltaisemmaksi."

Irina Rusu on moldovalainen viulisti, joka on jo varhaisesta iästä lähtien esiintynyt konserteissa, festivaaleilla ja kilpailuissa. Hän on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta opiskeltuaan musiikki pedagogiikkaa ja viulunsoittoa. Rusu on aktiivisesti esiintynyt solistina moldovalaisten ja suomalaisten kamari- ja sinfoniaorkestereiden, kuten toukokuussa 2013 Turun filharmonisen orkesterin, kanssa. Keväällä 2014 hän hän debytoi Yhdysvalloissa voitettuaan pääpalkinnon kansainvälisessä “Concert Festival” -kilpailussa ja saatuaan palkinnoksi esiintymisen Carnegie Hallissa. Parhaillaan hän työskentelee Helsingin kaupunginorkesterissa.


Lisäksi Rusu on konserttimestari Jalas Chamber -orkesterissa, jonka opetusministeriö nimesi Nuori Kulttuuri -lähettilääksi. Hän on perustajajäsen Tango Mono -yhtyeessä, kvintetissä joka erikoistuu Asto Piazzollan musiikkiin. Hän on järjestänyt kvintetille konserttikiertueita, joihin on itsekin osallistunut, Suomessa, Moldovassa ja Kreikassa.


Vuonna 2017 Rusu sai Suomen Kulttuurirahastolta Jaakko Mäkelä -viulun sekä apurahoja Wihurin säätiöltä, Balassi instituutilta, Helsingin Lions Clubilta, Suomen Bukarestin suurlähetystöltä sekä Suomi100-organisaatiolta monenlaisten konserttien järjestämiseen Moldovassa ja Suomessa.


"Todellinen musiikki heijastaa sydäntämme ja sieluamme. Muusikkoina meidän on mahdollista koskettaa ihmisten sydämiä ja jakaa tuntemuksia ilman sanoja."

“Elämä on lahja. Suhteessamme maailmaan, itsetuntemuksemme siitä, kuka olemme ja miksi olemme syntyneet, on elämän todellinen kauneus. Matka ensimmäisistä itsenäisistä askeleistamme aina olemassaolon merkityksen löytymiseen tuo elämään sen mausteita – erityisen maun jokapäiväisiin rutiineihimme.


Muusikkona koen olevani erityisen onnekas voidessani kokea maailmaa musiikin kautta. Musiikki ei perustu lahjakkuuteen, luokkahuoneessa vietettyihin tunteihin eikä pyrkimykseen tulla vaikutusvaltaisemmaksi. Todellinen musiikki heijastaa sydäntämme ja sieluamme. Muusikkoina meidän on mahdollista koskettaa ihmisten sydämiä ja jakaa tuntemuksia ilman sanoja, joskus jopa tuoda eksyneet sielut takaisin eloon tai levottomat olennot intiimiin ja turvalliseen tilaan. Managereina meillä on mahdollisuus auttaa muita jakamaan nämä kokemukset – jakaa omia käsityksiämme kauneudesta, taiteesta ja kulttuurista. Opettajina me olemme eläviä kompasseja oppilaillemme. Ei vain musiikissa, vaan elämässä yleensä – me vaikutamme oppilaidemme valintoihin päivittäin.


Maailma on täynnä väärinkäsityksiä, pelkoja, valheita ja kyyneleitä. Me kaikki näemme sen, me kaikki tunnemme sen ja joskus jopa käytämme sitä hyödyksemme. Mutta ehkä on tullut aika herätä egoismistamme ja alkaa uskomaan musiikin ja ystävällisyyden todelliseen voimaan? Me kaikki elämme samalla planeetalla, hengittäen samaa ilmaa, juoden samaa vettä ja syöden samaa ruokaa. Miksi emme antaisi maailmalle palaa sielustamme jaettavaksi tuleville sukupolville? Vaalien elämämme jokaista minuuttia itsenämme olemisen kautta ja uskoen olemassaolomme on äärimmäiseen lahjaan."

290 views0 comments
bottom of page