"Musiikki on aina ollut nykymusiikkia aikana jolloin se sävellettiin."
"Olen aina rakastanut kamarimusiikin soittamista ja esittämistä ja se onkin aina ollut suuri osa muusikon identiteettiäni. Muistan vahvasti lapsuudesta erään kamarimusiikkiryhmän harjoitukset, joista poistuin tyytyväisenä ja energisenä. Kotimatkalla autossa äitini sanoi: "Ajattele että jotkut tekevät tätä työkseen!" Ajatus jäi kytemään päähäni.
Kun jokainen soittaja tuo oman kokemuksensa ja näkemyksensä yhteiseen käyttöön voi lopputulos olla herkullinen. Olen itse oppinut kolleegoiltani paljon (ja opin edelleen!) ja pidänkin Helsingin kamariorkesteria hyvänä mahdollisuutena meille muusikoille oppia toisiltamme.
Se että kaikki saavat äänensä ja mielipiteensä kuuluviin tarkoittaa sekä suurta lahjaa että vastuuta. Jotta tämä toimisi, kukaan ei voi vain passiivisesti jättäytyä soittamaan omia nuottejaan ja antaa muiden päättää tulkinnasta. Mutta en tosiaan usko tämän muodostuvan ongelmaksi.
Mielestäni kaiken musiikintekemisen pitäisi olla "kamarimusiikillista". Se ei välttämättä tarkoita, että kaikkien tulisi sanoa mielipiteensä kaikesta vaan ennemminkin tavan soittaa tulisi olla impulssien kuuntelemista ja antamista. Fokus on yhteisessä soinnissa ja kaikki tuntevat enemmän tai vähemmän toistensa stemmat. Tätä filosofiaa voi hyödyntää millaisessa porukassa tahansa.
Musiikki on aina ollut nykymusiikkia aikana jolloin se sävellettiin. Läpi koko musiikin historian säveltäjät ovat yrittäneet luoda uutta sävelkieltä ja asioita joita ihmiset eivät olleet tottuneita kuulemaan ja sitä kautta kehittää klassista musiikkia. Mielestäni on hurjan mielenkiintoista kokea ja nähdä asioita joita ihmiset luovat aikanamme. Suomessa on olemassa valtavasti pieniä nykytaidekollektiiveja, kuten orkestereita, enseblejä, tanssiryhmiä tai gallerioita joilla on mielenkiintoinen tarjonta kunhan vaan jaksaa ottaa asioista selvää!
Mahdollinen nihkeä vastaanotto jota aikamme musiikki saattaa kohdata kumpuaa luultavasti ihmisten tarpeesta "ymmärtää" ja kategorisoida asioita. Jos näkee tai kuulee asioita joita ei ennen ole kokenut, voi niiden hahmottaminen olla hankalaa, mutta ajan kanssa siitä tulee helpompaa. En usko että uutta musiikkia tarvitsee varsinaisesti "promota", vaan sen tulisi olla luonteva ja itsestäänselvä osa orkestereiden ja kokoonpanojen ohjelmistoa.
Kevään projekteista odotan innolla Osvalo Golijovin kappaletta The Dreams and Prayers of Isaac the Blind. Teos on kirjoitettu klezmerklarinetille ja jousille ja sormeni syyhyävät mahdollisuudesta tutustua tähän klarinetille niin luontevaan musiikkityyliin!"
Comments